Lapsiperheiden yleistyvä pienituloisuus sekä hoivapalvelujen puute pitäisi herättää päättäjät.  Järjestöt tarjoavat vanhemmille vertaistukea ja tietoa.Eniten tukea tarvitsevat eroa suunnittelevat vanhemmat.

Vanhempien ero alkaa kriisillä, johon on apua tarjolla

Vuosittain noin 20 000 lapsen vanhemmat muuttavat eri osoitteisiin.  Vanhempien ero on yleensä yksi eniten stressiä aiheuttavista elämän tilanteista.  Parisuhteen, kumppanin ja yhteisen tulevaisuuden menettäminen koetaan kriisinä, josta toipuminen vie keskimäärin viisi vuotta.  Alkuvaiheeseen kuuluu kieltämistä, surua ja epätoivoa.  Eronnut haluaisi saada menetykset takaisin.  Ihminen on käpertynyt itseensä ja vuorovaikutus muiden kanssa on rajoittunutta. Vanhempi haluaa kertoa tapahtuneen uudestaan ja uudestaan ja näin ottaa tapahtuneen vähitellen osaksi omaa elämän tarinaansa.    Vihan avulla irrottaudutaan menneestä ja aletaan suuntautua tulevaisuuteen.  Tämä tapahtuu noin neljän kuukauden kuluttua kriisin alkamisesta. Toivo herää, tunnekirjo alkaa laajeta ja kyky vuorovaikutukseen palautuu.  Hyvin läpikäyty kriisi on voimavara, jonka avulla oppii tuntemaan itsensä ja tekemään elämästään sellaisen kuin haluaa.

 Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry (YVPL) tarjoaa

  • Eroinfo-puhelin 020 774 9800 ma-to klo 10-16, ke 10-19
  • Ammattilainen keskustelee kanssasi lapsen huollon, tapaamisen  ja elatuksen järjestämisestä  vanhempien eron jälkeen. Puhelun hinta 0.0828 euroa/puhelu + 0.07 euroa/minuutti (lankapuhelin ) (alv 23%)
    tai 0.0828 euroa/puhelu + 0.17 euroa/minuutti (matkapuhelin) (alv 23%)
  • Vanhempien eron ABC –illassa voit  keskustella em. muiden vanhempien ja ammattilaisten kanssa. Paikalla on myös lakimies.
  • Yhden vanhemman perheiden olohuoneet ovat vertaisryhmiä, joissa voi tutustua saman asuinalueen toisiin yhden vanhemman perheisiin.  Ryhmää vetää kokenut vertainen.  Lastenhoito on järjestetty.
  • Osa olohuoneita on myös lastensuojeluasiakkaille ja monikulttuurisille perheille sekä myös lomajärjestöjen tuetuilla lomajaksoilla.
  • 8-10 kertaa kokoontuvia eroryhmiä, joissa käsitellään erokriisiä ja vanhemmuutta eron jälkeen
  • Lasten eroryhmiä 8-12-vuotiaille lapsille
  •   LEIJA -ryhmiä yksin lasta odottaneille äideille ja näiden lapsille
  • Koulutettuja vertaistukihenkilöitä
  • Muuttuva Perhe –lehti