Yhden vanhemman perheiden kuntavaalipanelistit kannattivat maksutonta kokopäiväistä päivähoitoa! 

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry järjesti Pienperheyhdistyksen kanssa vaalipaneelin 14.3.  Helsingissä.  Kuntavaalipanelisteina olivat: Mirita Saxberg (Kok), Johanna Sydänmaa (vihr), Sirkku Ingervo (vas), Cecilia Ehrnrooth (rkp), Sanna Lehtinen (kesk),Arzu Caydam-Lehtonen (sd), Tiina Parkkinen (kd), Marko Ekqvist (ps) ja  Haka Kekäläinen (fp). Paneelin juontajana toimi Päksyn puheenjohtaja Eijariina Vartiainen. Näin panelistit vastasivat:

1) Mitä köyhä lapsi voi harrastaa?

Liikuntahalleihin kannattaa panostaa. (Saxberg, kok). 

Harrastusseteli tulisi järjestää jokaiselle, kirjastoihin tulisi järjestää harrastusvälineiden lainausmahdollisuus, iltapäiväkerhoihin tulee panostaa, jotta lapset voisivat siellä harrastaa ohjatusti. (Sydänmaa, vihr). 

Olen opettajana havainnut selvän eron lasten välillä.  Pienituloisten perheiden lapsilla ei ole varaa ohjattuihin harrastuksiin eikä lomamatkoihin, vaan he joutuvat tyytymään vähempään mm. lomalla kotona oleiluun. Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus harrastukseen, josta hän on aidosti kiinnostunut ja josta lapsi saa onnen tunteita (Ingervo, vas).

Aamu- ja iltapäiväkerhoihin tulee palkata enemmän henkilökuntaa ohjamaan harrastuksia (Ehrnrooth, rkp). 

Kaupunki voisi järjestää enemmän maksuttomia kerhotiloja.  Itse olen kerjännyt lapselleni puoleen hintaan paikkoja urheiluseuroissa (Parkkinen,kd). 

Lapsille on olemassa vaikka kuinka paljon ilmaisia harrastusmahdollisuuksia, esimerkiksi seurakuntien sähly, joka ei maksa mitään (Kekäläinen, FP)

Esimerkiksi partiotoiminta on ollut täysin ilmaista (Lehtinen, kesk)

Yleisöstä tuotiin esiin kaupunkien kalliit tilavuokrat, joihin tulisi vaikuttaa sekä se, että jos vanhemmat ovat eri mieltä lapsen harrastusmaksujen maksamisesta, asia ratkaistaan tuomioistuimessa, mikä on liian raskas järjestely. Toimeentulotukiasiakkaan lapsi ei voi tällä hetkellä osallistua musiikkiopistoon eikä useimpiin jääkiekkoseuroihin näiden korkein maksujen vuoksi. Tämä on lapsia eriarvoistavaa ja vaikuttaa kielteisesti myös mm. urheiluseurojen menestykseen, koska kaikki maan lahjakkuudet eivät ole käytössä. 

2. Pitäisikö Helsingin lapsiperheiden palveluja parantaa? 

Työnantajien tulisi tukea henkilökunnan työn ja perheen yhteensovittamista. Myös aamu- ja iltapäivätoiminta on tärkeää. Iltaisin tyhjät koulut pitää ottaa käyttöön. Nyt joku on valvonut siellä vapaaehtoisesti lapsen kerhotoimintaa iltaisin, mutta kun hän lopetti, niin koko kerho joutuu lopettamaan. Ymmärrän, ettei tilojen iltavalvonta sovi opettajille, joilla on oikeus päästä kotiin lepäämään. Miten ihmeessä me ratkaisemme asian, kuka siellä valvoisi iltaisin (Ehrnrooth, rkp)?

Lapsiperheiden palveluja pitäisi parantaa. Ehdotimme, että kotipalvelu olisi harkinnanvaraisesti maksuton. Kaupunginhallitus kuitenkin poisti sen. Imatran mallia kannatan, sillä apua pitää antaa ajoissa ja kalliita korjaavia palveluja vasta sen jälkeen. Päiväkotien tulee olla lähellä koteja.  Erovanhempien lapsille pitää antaa mahdollisuus osallistua eroryhmään, sillä lapsi oirehtii usein jollain tavoilla vanhempien eroa. Ruotsissa ei ole lainkaan lasten vuorohoitoa, vaan siellä järjestetään hoitaja vuorotyöntekijöiden lapsen kotiin. Pidän tärkeänä, että vanhempien tulee aina päästä työhön. (Ingervo, vas)

Olen itse totaaliyhäri ja tunnen toisia samassa tilanteessa olevia.  Eräs äiti ei voinut käydä töissä koska lapsella ei ollut aamupäivätoimintaa koulussa. Aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä vuorohoitoa tarvitaan lisää. (Sydänmaa, vihr)

Työssäkäyntiä tulee edistää mm. lisäämällä aamu- ja iltapäivätoimintaa.  Kaupungin tulisi tukea myös MLL:n hoivapalveluja. Jokaiselle lapsella pitäisi olla mahdollisuus liikuntaan. (Saxberg, kok).

Tunnen erityistarpeisen lapsen haasteet. Kotipalvelun henkilökunta pitäisi osata hoitaa myös  erityistarpeisia lapsia. (Caydam-Lehtonen,sd). 

Kaupungin tulee tukea enemmän pienituloisia yksinhuoltajaperheitä, jotka taistelevat kuukausittain  seuraavaan rahapäivään.  Ylisukupolvinen syrjäytyminen tulisi katkaista (Ekqvist, ps). 

Olen itse saanut lastensuojelupalveluja, kun olen osannut niitä vaatia, mutta hyvin monet eivät osaa. Tuntuu, että lastensuojelussa vain kovimmin huutavat saavat jotain, mikä luo epätasa-arvoa!  Pitää panostaa ennaltaehkäisevään toimintaan ja myös asenteita muutettava. Leimaaminen on lopetettava.  Myöskään MLL:ää ei osata hyödyntää. (Lehtinen, kesk)

Pitäisi kysyä, mitä minä voin tehdä eikä vaatia apua.  Ensin pitää itse yrittää tehdä kaikkensa ja vasta sen jälkeen turvautua apuun. Suomessa maristaan. (Kekäläinen, fp)

Ihmettelen, miksi nutat (nuorisotalot) eivät ole täysi.  Vaikka sinne menisi mihin aikaan, niin ei ole porukkaa, miksi?  Kaikki täällä esitetty pitäisi hoitaa, mutta tarvitaan myös yhteisöllisyyttä. (Parkkinen, kd)

Yleisö: Helsingin omaishoitajien palkkion leikkaaminen oli virhe.  Itse olen omaishoitajana säästänyt 3 miljoonaa euroa yhteiskunnan varoja.

 

3.Miten sinun puolueesi parantaisi perheiden tilannetta paremmin kuin muut puolueet?

Koulujen sisäilmaongelmat tulee hoitaa eikä omaishoitajilta enää saa säästää.  (Caydam-Lehtonen, sd)

Pidämme tärkeänä subjektiivisen kokopäiväisen päivähoito-oikeuden jatkamista ja  päivähoitomaksujen poistamista (Ehrnrooth, rkp).

Sama tavoite meillä. Vähemmistöjen asemaa tulee parantaa (Kekäläinen, fp).

Vihreät ajavat maksutonta päivähoitoa ja aamupäivätoiminnan käynnistämistä. Eri koulualueiden tasa-arvoa tulee parantaa mm. positiivisella diskriminaatiolla eli annetaan heikoille alueille enemmän rahaa ylimääräisen tuen, kuten psykologin, kouluavustajien ja harrastusten järjestämiseksi (Sydänmaa, vihr).

Kokoomus ajaa puolipäiväistä maksutonta päivähoitoa, vuoroviikkoasujille oikeutta koulukyytiin kummastakin osoitteesta, jokainen erovanhempi velvoitetaan osallistumaan parisuhdeterapiaan, koulupoliisi ratkaisemaan kiusaamistapauksia ja perhevapaauudistus (Saxberg, kok).

Yksin asujien asemaa tulee parantaa.  Itselläni oli vaikea ero.  Lapsen isä vastusti psykologisten palvelujen antamista lapselle, mikä aiheutti haasteita (Lehtinen, kesk).

Subjektiivinen oikeus maksuttomaan kokopäiväiseen päivähoitoon, harrastustakuu, nuorisotakuu, perheille maksuttomat välineet lukioihin ja muuhun keskiasteen oppilaitoksiin.  Vuoroviikkoasujille tulee taata koulumatkat ja palvelut kumpaan osoitteeseen perhe haluaa, kohtuuhintainen asuminen eli korkeintaan 25 % käytettävissä olevista tuloista saa kulua asumiseen. Kiusaaminen ja yksinäisyys kietoutuvat toisiinsa. Tulevaisuuden vanhusten yksinäisyys ehkäistään päiväkodissa! Seinistä ei enää saa säästää, vaan sisäilmaongelmiin pitää tarttua. (Ingervo, vas)

Päivähoidon ryhmäkokoja tulee pienentää ja kiusaamista ehkäistä, sillä ne vaikuttavat kaikkeen(Parkkinen, kd). 

Vaikuttamiseen pitää ottaa kokemusasiantuntijat mukaan.  Nuorisotoimelle enemmän resursseja, kiusaamiselle täyskielto, kaikille mahdollisuuksia ryhmäliikuntaa (Ekqvist, ps).

Tiedot keräsi HS