Eroperheiden kohdalla se, että vanhemmat kantavat yhdessä vastuunsa lapsistaan tasapuolisina vanhempina ja huoltajina on paras mahdollinen tilanne ja helpottaa muun muassa levon toiselle vanhemmalle ja lapsivapaan ajan virkistykseen silloin tällöin.
Totaaliyksinhuoltajilla tulisi olla tämä mahdollisuus niin, että tukiperhejärjestelmä toimisi ja tukisi riittävästi. Esimerkiksi vanhemman itse sairastuessa ei oikea-aikaista tukea perheeseen ole saatavilla. On venyttävä joskus jopa terveytensä uhalla ”äärirajoille”.
Kysymykset, joita lapsi esittää perhetilanteesta riippuu lapsen iästä. Suhtautuminen omaan perhetilanteeseen on riippuvainen siitä, miten vanhempi itse kokee asian ja tilanteen. Esimerkiksi kysymykset perheestä puuttuvasta vanhemmasta nousevat esille tarhassa ja viimeistään koulussa “Miksi sinulla ei ole isää tai äitiä?”. Miten lapsi reagoi tähän ja miten lasta voisi parhaiten tukea näiden kysymysten äärellä? Toisen vanhemman puuttuminen perheestä ei ole lapsen syy tai seuraus hänen tekemisistään. Mielestäni lapselle tulee vastata rehellisesti lapsen ikätason mukaisella tavalla. Tärkeintä on antaa tilaa lapsen kysymyksille ja pysähtyä niiden äärelle.
Lasteni ollessa tarhaikäisiä hoitajat kysyivät: “Miten tulee suhtautua, kun lapsesi sanoo, että isä on kuollut, eläähän hän?” Tästä nousi oma ajatukseni Isättömien lasten maa -hankkeesta, löytyisikö keinot tukea ammattihenkilöitä heidän kohdatessaan ilman toista vanhempaa eläviä lapsia ammatillisessa kasvatustyössään. Yhden Vanhemman Perheiden Liiton Leija -hanke tekikin hyvää työtä edistääkseen tätä asiaa.
Marika Mattila
Yhden Vanhemman Perheiden Liiton vpj (2014-2017)