Toukokuussa kaikkia väsyttää jo. Koululaisten lukuvuosi on ollut pitkä ja vielä pitäisi jaksaa viimeiset yläasteen kokeet ja lukion tenttiviikko. Lomaton talvi uudessa työssä on vienyt omia voimia. Aurinko paistaa ja pelikentät kutsuvat jo monena iltana. Itse haluaisin vain kopsuttaa kukkapenkissä. Kesäloman ajankohta pitää lukita, tehdä ehkä jotain reissusuunnitelmia. Minä mietin eniten että miten jaksan taas kantaa kaupasta ja valmistaa ruokaa kun koululaiset kotona paljon eikä nälkä tunne lomataukoa. Ruokalasku nousee pilviin… yhdellä palkalla pitää kuitenkin selvitä. 10 viikkoa on pitkä aika. Ja kuitenkin niin lyhyt pätkä elämää.

Edessä on toinen kesä totaaliyksinhuoltajana. Ainut mitä olen kesästä suunnitellut, on oman kesälomani ajankohta. Vaihdoin syksyllä työpaikkaa, mutta onnekseni sain järjesteltyä itselleni täyden loman. Mitä ollenkaan jos en olisi saanut. Mutta onhan tässä iso ristiriita. Koululaiset lomailevat sen kymmenen viikkoa, minä neljä. Eli lapset lomailevat itsekseen 6 viikkoa. Tilanteeni on sikäli siedettävä, että nuorinkin on jo käynyt rippikoulun. Pikkukoululaisten kanssa tilanne olisi kestämätön. Kannan kuitenkin aikuisena vastuun heidän syömisistään ym. Samalla pohdin kuinka paljon voin vastuutta kotihommia heille. Vievät kyllä koiria, hoitavat tiskejä ja ajelevat nurmikon. Ruuan laitto hoituu tarvittaessa myös. Aikuisilla on aikuisten vastuut, lapsilla omansa.

Kesään ja lomaan kuuluu yleisen käsityksen mukaan reissut ja grilliherkut, mansikat ja herneet. Mutta millä ihmeellä ne rahoittaa. Pelkästään päivä huvipuistossa ruokineen ja matkoineen maksaa satasia. Ei yhdestä palkasta riitä, ja siksi emme käy huvipuistossa. Olen säästänyt koko talven kesää varten, että olisi vähän rennompaa kerrankin. Kesällä rahaa menee kuitenkin pihajuttuihin, talon huoltoon, ruokalaskuun ja polttoaineisiin enemmän kuin talvella. Toki reissata voi edullisestikin. Eväät mukaan ja lähimetsään tai rantaan.

Onneksi lapset ovat jo isoja. Saan nukkua yöt ja päikkäritkin ja touhuta omiani. Istua rauhassa omalla terassilla ja tehdä käsitöitä. Kuopsuttaa kukkamaata ja touhuta kasvihuoneessa. Käydä vaikka tanssimassa illalla. Yhdessä kuitenkin pyritään syömään ja sauna laitetaan joka ilta. Nämä rutiinit ovat meidän voimavara, ovat kannatelleet meidät pahimpien aikojen yli.

Meidän kesiä on jo monen monta vuotta ohjannut lasten kilpaurheilu. Keskimies kulkee nyt jo pelireissunsa itse, mutta kotipelit käyn kyllä katsomassa ja usein hoidan kioskin. Kuopus tarvitsee kyydit ja hänellä pelejä on paljon. Vieraspelejä pakko jättää väliin, mutta kotipelit olen mukana ja yleensä jossain hommissa. Rakastan seurata heidän pelejään ja aistia kisatunnelmaa. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Yhteisiä automatkoja.

Kesä on ihanaa aikaa. Aikaa ja aurinkoa. Mutta myös riittämättömyyden tunnetta, eurojen laskemista ja tilanteiden luovimista. Sitä yksinhuoltajuus niin kovin useasti on.

Susanna Vähä-Herttua
totaaliyksinhuoltaja, kotona vielä 14 ja 17 v aikamiespojat, 19 v jo omillaan.

Kuva: Unsplash, Ethan Robertson