Pelissä rakennetaan ja tuunataan oma perhe, jonka kanssa kuljetaan yksi tavallinen arkipäivä aamusta nukkumaanmenoon. Matkan varrella kysellään, miltä päivän vaiheet kustakin perheenjäsenestä tuntuvat. Pelaaja pääsee niin valokuvaamaan, piirtämään kuin äänittämäänkin omia tuntemuksiaan.

Oma päivä -peli on osa Väestöliiton Perheystävällisesti töissä -hanketta.  Myös Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on mukana hankkeessa. Yksin lapsiaan kasvattavalle on tärkeää, että työpaikka on perheystävällinen. Vanhemmat arvostavat esimerkiksi työajan joustoja perhesyiden vuoksi.

Pääset pelaamaan peliäAvaa ulkoinen linkki uudessa ikkunassa tästä:

http://www.parassyy.fi/vanhemmille/oma-paiva/