Do it -toiminta

Mitä sinä haluaisit tehdä?

Do it -toiminta on yhden vanhemman perheiden nuorten itse suunnittelemaa ja toteuttamaa toimintaa. Se voi olla Megazonea, pallopelejä, musiikkivideon tekoa, geokätköilyä, mangaa, yhteinen reissu tai ihan jotain muuta. Tärkeintä on, että se on nuorten oma juttu! VeNyvä-hankkeen kautta ryhmä voi löytää aikuisen ohjaajan, jonka kanssa voi hakea toiminnalle rahoitusta. Ryhmässä pitää olla vähintään 3 osallistujaa, joista suurin osa on yhden vanhemman perheistä.

Do it -toiminnan vapaaehtoisia ohjaajia löytyy jo monilta paikkakunnilta. Ryhmä voi myös olla valtakunnallinen. Tällä hetkellä ryhmiä on käynnistymässä tai käynnissä esimerkiksi Riihimäellä, Lahdessa, Varkaudessa, Kemissä ja verkossa.

Do it -toiminnan osana toteutetaan Mahis-toimintaa, jossa ryhmien projekteja rahoittaa Nuorten Akatemian Mahis-toiminta. 

Jos sinulla on jo idea tai haluat lähteä mukaan Do it -toimintaan, otathan yhteyttä VeNyvään: piritta.kahkonen@yvpl.fi tai 040 670 5887.