Tiina Kaarela toimi Yhden vanhemman Perheiden Liitto ry:n puheenjohtajana vuosina 1996 – 2004. Hänen kaudellaan liitto oli erityisen näkyvästi esillä mediassa.  Liiton keskustelupalstalla kehitettiin ensimmäisiä lapsen elatusavun laskuri -malleja.    Tiina Kaarelan ansiosta myös lapsen vuoroasuminen alkoi yleistyä.

Bodil Rosengren  toimi Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n puheenjohtajana vuosina 2005-2010 ja 2012-2014. Hän edisti etenkin lapsen vuoroasumista.  Se takaa lapselle oikeuden kumpaankin vanhempaansa ja kummallekin vanhemmalle oikeuden vanhemmuuteen ja työuraan. Hän vastusti myös ansiokkaasti lapsiperheiden köyhyyttä. Bodil Rosengren loi ympärilleen hyvän työskentelyilmapiirin.

Eija Tuominen toimi Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n liittohallituksen jäsenenä vuosina 2007-2010 ja puheenjohtajana vuosina 2010-2012 sekä Pääkaupunkiseudun Yksin- ja Yhteishuoltajat ry PÄKSYn  liittohallituksen jäsenenä vuosina 2007-2014. Yksin lasta odottaneet ja kasvattaneet, totaaliyhärit, saivat Eija Tuomisen ansiosta äänensä esiin.  Yhtenä osoituksena on LEIJA –hanke, joka pyrki vastaamaan näiden äitien vertaistuen tarpeisiin.