Jäsenyhdistykset

Liity lähimpään jäsenyhdistykseen! Tarjolla on mm. retkiä, koulutustilaisuuksia, tuettuja lomia, aikuisten ja lasten eroryhmiä, tukihenkilöitä, lastenhoitorenkaita ja lapsiparkkeja paikkakunnasta riippuen. Yhdistysten jäsenmaksut ovat 10-20 euroa vuodessa. Jäsenetuna saa Muuttuva Perhe -lehden, oman yhdistyksensä jäsentiedotteet sekä voi osallistua paikallisyhdistysten ja liiton järjestämään toimintaan sekä tuetuille lomille. Jäsenenä sinulla on myös oikeus saada asianajajapäivystyksen neuvonta-apua. Käy oman yhdistyksesi vuosikokouksissa, sillä niissä voit vaikuttaa enemmän yhdistyksesi toimintaan. Liitolla on noin 50 paikallisyhdistystä.
Huom.: Jäsenyhdistyksen omalle kotisivulle pääset klikkaamalla yhdistyksen nimeä.

Yksinhuoltajien olohuoneet

Yksinhuoltajien olohuoneet ovat matalan kynnyksen vertaistukiryhmiä. Ne kokoontuvat leikkipuistojen, päiväkotien, seurakuntien tms. toimitiloissa pari kertaa kuukaudessa tai ryhmän toiveiden mukaisesti. Tavoitteena on tutustua oman asuinalueen samassa elämäntilanteessa oleviin yhden vanhemman perheisiin. Monissa olohuoneissa on kahvittelun ja keskustelun lisäksi myös muutakin ohjattua ohjelmaa. Lapsille pyritään järjestämään lastenhoito.

Joskus olohuone on paikkakunnan ensimmäinen vertaisryhmä, joka voi myöhemmin muuttua yhdistykseksi. Kaiken kaikkiaan liiton piirissä toimii noin 60 yksinhuoltajan olohuonetta. Tarkista, mitä toimintaa omalla paikkakunnallasi on! Mikäli ei ole mitään, perusta itse olohuone tai yhdistys! Liiton aluekoordinaattorit auttavat sinua:

Etelä-Suomi: Teija Hallbäck-Vainikka 040 541 5294

Pohjois-Suomi: Ulla Sauvola 050 342 2185 

Itä-Suomi: Mervi Hakkarainen 0400 441 708 

 

 

Paikalliset jäsenyhdistykset

ESPOO

Katso HELSINKI

Pääkaupunkiseudun Yksin- ja Yhteishuoltajat PÄKSY ry

Pj. Marjo Norisalo, puh. 050 401 8872, paksypj(at)gmail.com
Jäsenasiat, paksyjasenasiat(at)gmail.com
Muut yhteystiedot ja lisätietoja tapahtumista Päksyn nettisivuilta www.paksy.net
Päksy löytyy myös facebookista nimellä "Päksy ry"
Lisätietoja:www.paksy.net

 

FORSSA

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

HANKO

Tukea YKSINHUOLTAJUUTEEN!
- äitiryhmä
kokoontuu Perhekeskus Pikku-Lilla, Bulevardi 15 keskiviikkoisin klo 17.30-19.00.  Syksyn 2012 kokoontumiset: 26.9.,24.10.,21.11.,ja 19.12. Aluekoordinaattori Teija Hallbäck-Vainikka, puh. 040 541 5294, vierailee ryhmässä 21.11.

Stöd för ENSAMFÖRSÖRJARE -mammagrupp  Plats: Familjecentret Pikku-Lilla, Boulevarden 15, Kysy liitosta p. 040 541 5294, Teija Hallbäck-Vainikka

 

 

HELSINKI

Pääkaupunkiseudun Yksin- ja Yhteishuoltajat PÄKSY ry

Pj. Marjo Norisalo, puh. 050 401 8872, paksypj(at)gmail.com
Jäsenasiat, paksyjasenasiat(at)gmail.com
Muut yhteystiedot ja lisätietoja tapahtumista Päksyn nettisivuilta www.paksy.net
Päksy löytyy myös facebookista nimellä "Päksy ry"
Lisätietoja:www.paksy.net

 

Olohuoneet

Olohuonevastaava Anne Martin, 050 512 3136, paksysihteeri(at)gmail.com

Herttoniemen olohuone Kysy lisätetoja: 050 512 3136, paksysihteeri(at)gmail.com

Leppävaaran olohuone  kokoontuu parittomien viikkojen torstaina klo 17.30-19.00 30.8., 13.9., 27.9., 11.10., 25.10., 8.11.,22.11.,( ei Itsenäisyyspäivänä 6.12.) ja 13.12. Leppävaaran kirkolla, Veräjäkallionkatu 2, Espoo, "Olotila"-nimisessä paikassa. Lisätietoja:   Leppävaaran seurakunnan diakoni Harriet Lohikari  040 531 1057, harriet.lohikari(at)evl.fi. Maksuton lastenhoito, iltapala ja iltahartaus. Ilmoittautumisia ei tarvita.

Olohuone monikulttuurisille yhden vanhemman perheille  Päksyn ja Monikulttuuriyhdistys Familia Clubin Duo-projektin yhteinen monikulttuurinen olohuone kokoontuu joka kuukauden toinen torstai klo 17.30-19.30  13.9, 11.10, 8.11 ja 13.12  Päiväkoti Kotikalliossa, joka tunnetaan myös nimellä Päiväkoti Hermanni, Saarenkatu 2, Vallila (lähellä Paavalin kirkkoa). Tiedustelut: paksysihteeri(at)gmail.com tai  050 5123136.

Pihlajamäen Olohuone Pihlajamäen kirkolla, Liusketie 1, alakerta
joka toinen torstai klo 17.30-19.00 ajalla 13.9.,27.9., 11.10., 25.10., 8.11. , 22.11., 24.1., 7.2., 7.3., 21.3. 4.4. ja 18.4. Lisätietoja Sirpa Sirainen p. 050 4001050.

Pikku-Huopalahden olohuone Parillisten viikkojen torstaina klo 17 alkaen Leikkipuisto Viirissä, Herukkakuja 3, 00300 Helsinki.  Lisätiedot: Elina puh. 041 4594 386

Pukinmäen olohuone Pukinmäen seurakuntakodilla, Säterinportti 3 . Kokoonnumme joka toinen keskiviikko klo 17.30-19, syksyn kokoontumiset: 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 7.11. , 21.11. ,23.1., ,6.2., 6.3.,20.3., 3.4. ja 17.4.

Tapulin Olohuone, Tapulin seurakuntakoti, Maatullinkuja 4, joka toinen tiistai klo 17-19  18.9., 2.10., 16.10., 30.10., 13.11., ja 27.11. 29.1., 12.2., 26.2., 12.3., 9.4. ja 23.4. sekä 7.5. Lisätietoja Sirpa Sirainen 050 4001050.

Totaaliyhäriolkkari: Päksy ry:n ja Totaaliyhärit ry:n yhteinen vertaistukiryhmä täysin yksin lapsiaan  kasvattaville äideille kokoontuu kerran kuukaudessa lauantaisin yksityiskodissa Helsingissä.Totaaliyhäriolkkarin kokoontumisajat syksyllä 2012: 8.9, 6.10, 3.11, 1.12 klo 15. Lapsille on tapaamisen aikana  lastenhoito, jotta äidit voivat puhua keskenään luottamuksellisesti vaikeistakin asioista. Tarjolla on kahvia ja pientä välipalaa.  Lisätietoja Marjalta: mvetelai(at)welho.com

Viikin Olohuone Viikin kirkolla, Agronominkatu 5. keskiviikkoisin klo 17.30-19,  19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11. ja 28.11., 30.1., 13.2., 27.2., 13.3. 10.4. ja 24.4. Lisätietoja Sirpa Sirainen 050 4001050.

 


HUITTINEN

Huittisten Seudun Yksinhuoltajat r.y.
Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

Huittisten olohuone kokoontuu srk-keskuksen takkahuoneella, os. Papintie 1
Yhteyshenkilö ja lisätietoja Anu  044 557 1094

 

HYVINKÄÄ

Hyvinkään Seudun Yksinhuoltajat ja Yhteishuoltajat ry

Tuike Hyvinkää  Yksin odottavat ja odottaneet - yksin arkea eläneet yhden vanhemman perheet tapaamiset Järjestökeskus Onnensillassa os. Siltakatu 6. Yhteyshenkilöt: Petra 040 702 2547, s-posti

 

HÄMEENLINNA

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

II

Kts. Yhden Vanhemman Perheet - OLKKARI ry

 

IISALMI

Iisalmen seudun yksinhuoltajat ry

Kysy liitosta 0400 441 708 Mervi Hakkarainen

Yhden vanhemman perheiden ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa klo 17.30 - 19.00 seurakuntatalolla, Ilvolankatu 14 B.  Lisätietoa: lapsityönohjaaja Riitta Kauhanen 044 7335227, riitta.kauhanen(at)evl.fi

 

IMATRA

Imatran Yksinhuoltajat r.y.

Kysy liitosta 0400 441 708 Mervi Hakkarainen

 

JANAKKALA/ TURENKI

Yhden vanhemman perheiden vertaistukitoiminta alkaa maanantaina 18.2 klo 18-20 Turengin seurakuntakeskuksessa, os. Juttilantie 2.  Tilaisuuteen on järjestetty lastenhoito, joka tulee varata 13.2 mennessä Hanna Marttilalta, 050 595 8623 tai hanna.marttila(at)janakkala.fi.  18.2 paikan päällä myös Yhden Vanhemman Perheiden Liiton aluekoordinaattori Teija Hallbäck-Vainikka, joka kertoo mm. tuetuista lomista yhden vanhemman perheille kesällä 2013. Illassa jutellaan myös yksinhuoltajien toiminnasta Janakkalassa. Iltapalatarjoilu. Illan järjestelyistä vastaavat Janakkalan kunta ja seurakunta. Avaa ulkoinen linkki uudessa ikkunassaAvaa Janakkalan olohuoneen esite.

 

 

JOENSUU

Joensuun seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry
pj. Kati Laaksonen, 045 651 7938/045 639 3816
sähköposti: kati.laaksonen(at)suomi24.fi

Joensuun olohuone  Lisätietoja: Kati 045 651 7938/045 639 3816.

 

JOROINEN

Joroisten olohuone   kysy liitosta Mervi Hakkarainen 0400 441 708

 

JURVA

Vertaistukitoiminta eronneille ja eroa suunnitteleville alkaa Jurvassa 5. syyskuuta Sisustuskeskus Sellan tiloissa olevassa kahvilassa, Veistokouluntie 2, Jurva, klo 16.30-18.00. Ryhmä kokoontuu joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona: 3.10, 7.11 ja 5.12.2012.  Kahvimaksu 1,50. Yhteyshenkilö Lotta Ernvalla, 044-210 34 39

 

JUVA

Juvan olohuone Lisätietoja liitosta 0400 441 708 Mervi Hakkarainen

JYVÄSKYLÄ

Keski-Suomen Yksin- ja Yhteishuoltajat ry
www.kesyt.com
Pj. Sirpa Kerulainen,  044 099 0180, lähetä s-postia

Mäki-Matin olohuone kokoontuu Mäki-Matin perhepuiston pienessä mökissä parittomien viikkojen sunnuntaina klo 15 - 17.Tarjolla kahvit. Välipalamaksu on 1 €/perhe.
Lisätiedot sähköpostitse:puheenjohtaja(at)kesyt.com tai 044 099 0180.

 

JÄRVENPÄÄ

Järvenpään olohuone 

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

KAJAANI

Kainuun yksin- ja yhteishuoltajat ry

Pj. Birit Oksman, puh. 040 414 4661, birit.oksman@gmail.com
Jäsenrek.hoit. Katja Korhonen, katjahannele74@gmail.com
Yhdistyksen sähköposti: lähetä postia
Yhdistyksen nettisivut: http://kainuunyht.nettisivu.org/
Yhdistyksen puhelinnumero: 044 091 2435

 

 

KARJAA/RAASEPORI

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

KARKKILA

Karkkilan olohuone Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

 

KAUHAJOKI

Olohuone on siirtynyt Jurvaan.  Kts JURVA. Kysy lisää liitosta 040 541 5294.  Kauhajoelle viritellään nyt myös uutta vertaistukiryhmää. Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteyttä Teijaan p. 040 541 5294 tai teija.hallback-vainikka@yvpl.fi

KAUSALA

Yhteyshenkilö Mervi Hakkarainen 0400 441 708

 

 

 

KEMI

Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry
Puheenjohtaja Seija Lamminpää, 040 846 5093, Lähetä s-postia
Jäsenrekisteri: 040 186 3421, Lähetä postia
www.meri-lapinyvp.blogspot.

Keminmaan olohuone
Olet tervetullut yksin tai lastesi kanssa! Kokoonnumme joka kuukauden viimeisenä torstai-iltana 25.10., 29.11., 27.12. klo 17.30 - 19.30 Keminmaan seurakunnan Uusi Pappila, Rantakatu 26 A, 94400 Keminmaa.

Keväällä 2013 kokoontumispäivät ovat 31.1., 28.2., 28.3., 25.4., 30.5. ja syksyllä 2013 29.8., 31.10., 28.11., 26.12.

Lisätietoja Teija 040 410 6322 tai Seija 040 846 5093.  Lapsille järjestetty hoito ja mukavaa puuhaa.  Kahvi-/Tee-/Mehutarjoilu.  Toiminta järjestetään yhteistyössä Keminmaan seurakunnan kanssa.

 

Tornion olohuone

Olohuone kokoontuu 25.11, 13.1,10.2,10.3,14.4 ja 12.5 klo 16-18  Meän Talolla,  Vapaudenkatu 19, Tornio. Lapsille on hoito paikan päällä. Tarjoamme kahvit/teen/mehua ja pientä purtavaa. Lisätietoa: Seija Lamminpää, 040 846 5093 tai Sirpa Kenttälä, 040 720 5898. Yhteistyössä Meän Talon ja Peräpohjolan Opiston kanssa. www.meri-lapinyvp.blogspot.

 

 

KEMIJÄRVI

Sinttura - Itä-Lapin yksinhuoltajat ja yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta 050 342 2185 Ulla Sauvola

 

KIRKKONUMMI

Kirkkonummen Yksinhuoltajat ry

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

Kirkkonummen olohuone kokoontuu parittomien viikkojen tiistaisin klo 18.00 alk. os. Makasiinintien 6. Yhteyshenkilö ja lisätietoja Maarit 040 754 3884.

 

KOKKOLA

Kokkolan Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry
Kysy liitosta 050 342 2185 Ulla Sauvola

 

KOUVOLA

Kouvolan olohuone  yhteyshenkilö Mervi Aho 040 718 8443

 

KOTKA

Etelä-Kymenlaakson Yhden Vanhemman Perheet ry.
Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

KUOPIO

Kuopion Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry,

kts. kuopionyh.blogit.fi ja lisätietoja osoitteesta
Lähetä s-postia

Keskustan olohuone, keskiviikkoisin klo 17-19 27.2.,27.3. ja 29.5. YVPL Itä-Suomen aluetoimisto, Teletie 4-6 E, 70600 Kuopio. Olohuone on tarkoitettu sekä lähi- että etävahemmille lapsineen sekä yksin odottaville ja totaaliyhäreille. Tilaisuus on maksuton ja voit tulla paikalle silloin kun sinulle sopii. Tarjolla pientä välipalaa. Lisätietoa vuoden 2012 olohuonekokoontumisista kuopionyh.blogit.fi/


KUUSAMO

Koillismaan yksin- ja yksinhuoltajat ry
Kysy liitosta 050 342 2185 Ulla Sauvola

 

LAHTI

Lahden seudun Yhden Vanhemman Perheet ry – Lahden seudun Yhärit

Puheenjohtaja: Mirkka Kivi 045 3562 944, puheenjohtaja.mirkkakivi(at)gmail.com
Varapuheenjohtaja: Sari Peltonen, puh. 0400-421 585, sari.m.peltonen(at)
gmail.com
Jäsensihteeri: Riikka Tamminen, riikka.tamminen(at)phnet.fi s-posti: lahdenseudun.yharit(at)gmail.comwww.neuvokas.org/yhdistys/yksinh/
Facebook: Lahden seudun Yhärit

Turinat: Kevään 2013 turinat: 27.4. klo 10-13. ja 7.5. kello 18 – 20. Kevään turinoista lisätietoa: Mirkka Kivi, 045 3562 944. Turinat pidetään Perhetuvalla, Loviisankatu 14, Lahti.

 

LAPPEENRANTA

Lappeenrannan Seudun Yksinhuoltajat ry

Lisätietoja liitosta 0400 441 708 Mervi Hakkarainen

Lappeenrannan Olohuone kokoontuu Momentissa Raatimiehenkatu 18, 53100 Lappeenranta.  Tapaamiset keväällä 2013 joka kuukauden ensimmäinen maanatai klo 17 - 19.: 4.2., 4.3., (HUOM! ei 1.4.!) ja 6.5. Kahvimaksu on 1 euro/perhe.

Tapaamisten teemat:
4.2. Luento kuiinalaisesta lääketieteestä,
4.3. loppuvuoden suunnittelua,
6.5. Naamiaiset, jossa sekä lapset että aikuiset pukeutuvat. Lisäksi tarjolla simaa ja munkkeja.

 

Muut tapahtumat:
16.2 Pulkka/laavuretki Lyytikkälän hiihtomaahan klo 9.30 alkaen. Omat eväät ja laskuvälineet mukaan!
12.5 Äitienpäivä päivällinen Tassoksessa klo 17.00. Omakustainen, ilmoittautumiset 1.5. mennessä.

Lisätietoja antaa vertaisohjaaja Marika Koponen marikakoponen@live.fi

 

LOHJA

Lohjan Seudun Yksin- ja Yhteishuoltajat ry

pj. Piia Karppinen,  puh. 040 526 5972, piia.karppinen(at)elisanet.fi
sihteeri/jäsenrekisteri Sari Joutsen,  046 880 4307, lähetä postia

Lohjan olohuone  kokoontuu Puu-Lintulan päiväkodissa ti 21.5. klo 17.30-–19.30, Kirkkokatu 2-4., sisäänkäynti pihan puoleisesta ovesta. Kahvitarjoilu.  Lisätiedot: pj Piia Karppinen piia.karppinen(at)elisanet.fi.

 

LOIMAA


Yhden vanhemman perheiden vertaistuki-illat kokoontuu Loimaalla keväällä 2013 tiistaisin 16.4 ja 14.5 klo 18-19.30 Kanta-Loimaan seurakuntakeskuksessa, Kanta-Loimaantie 13 (Hirvikoski). LASTENHOITO ON JÄRJESTETTY! Lisätietoja ja yhteyshenkilö Marjo Rasi, 0500 203 483 sekä johtava diakoni Sirpa Laaksonen, 0400 397468.

 

MIKKELI

Mikkelin Seudun Yhteis- ja Yksinhuoltajat ry

pj. Tuija Paakkari, tuija.paakkari(at)surffi.fi
jäsenrekisterinhoitaja Eija Bisi, eija.bisi(at)gmail.com, 044 542 2724
yhdistyksen puhelin 044 518 0306, www.miksyry.blogspot.com.

 

MUONIO

Kts. Yhden Vanhemman Perheet - OLKKARI ry

 

NIVALA

Kts. Yhden Vanhemman Perheet - OLKKARI ry

 

NUMMELA

Nummelan olohuone  kokoontuu Avoin päiväkoti Tuulentuvassa os. Huhdanpaju 12 klo 18.00 alkaen joka kuukauden viimeisenä torstaina.   Lisätiedot: Piia 044 521 6672 tai Teija liitosta 040 541 5294, http://olohuone.blogit.fi/

 

NURMES

Ylä-Karjalan yksinhuoltajat ry

Kysy liitosta 040 044 1708 Mervi Hakkarainen

 

ORIVESI

Oriveden Yksinhuoltajat r.y.

Yhteyshenkilö: Sari Tappura  050 401 7167

 

 

OULU

Oulun Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry

Puheenjohtaja Aila Bärs 045 873 0010, oulunseudunyvp.pj(at)gmail.com
Toiminnanohjaaja/jäsenrekisteri Tiina Lindholm 044 369 0844, oulunseudunyvp(at)gmail.com
Nettisivut: www.osyvp.fi

 

Lapsiparkki - toiminta
Kumppanuuskeskuksen katutasossa, Isokatu 47, Oulu.
Ilmoittautuminen lapsiparkkiin 2 päivää ennen: oulunseudunyvp@gmail.com tai 044 369 0844. Lapsiparkki toimii keskiviikkoisin 12.12., 9.1., 6.2., 6.3., 10.4., 8.5. klo 16-19, sekä lauantaisin kerran kuukaudessa  24.11.,26.1., 23.2., 16.3., 20.4., 18.5. klo  12-16.Hinta jäsenille 10 € / 1-2 lasta /koko aika, 15 € 3-4 lasta/koko aika, 20 € 5 tai useampi lapsi/koko aika. Ei-jäsenille 15 € / 1-2 lasta /koko aika, 20 € 3-4 lasta/koko aika, 25 € 5 tai useampi lapsi/koko aika. Hoito maksetaan laskulla, jonka saat mukaasi. Lapsiparkkivastaavana toiminnanohjaaja, oulunseudunyvp@gmail.com tai 044 369 0844. Lapsia hoitavat koulutetut lastenhoitajamme toiminnanohjaajan kanssa. Välipala mukaan.

Keskustan olohuone Avoin päiväkoti, Uusikatu 27. Kokoontumiset joka kuukauden ensimmäinen tiistai 4.12., 8.1., 5.2., 5.3., 2.4., 7.5.klo 17.30 - 19.30. Aikuiset voivat jutella omassa rauhassaan ja lapset viihtyvät hoitajien kanssa.  Lopuksi kaikille tarjotaan iltapuuro. Lisätietoja Tiina, oulunseudunyvp@gmail.com 044 369 0844

Melleniuksen olohuone kokoontuu Oulun kaupungin vertaisryhmätalossa Peltolassa, Peltolankaari 18 A. Kokoonnumme kerran kuussa sunnuntaisin 9.12.,10.2., 10.3., 21.4., 19.5., 16.6. klo 14.00 - 16.00. Aikuiset keskustelevat keskenään kulloinkin esillä olevan teeman aiheista ja lapset viihtyvät hoitajien kanssa omissa leikeissään. Kahvi/mehu/keksi-tarjoilu. Lisätietoja: Seija 044 703 6224 tai Aila 045 873 0010. Yhteistyössä OSYVP, YVPL ja Oulun kaupunki.

Koskelan olohuone kokoontuu Koskelan neuvolassa, Tullimiehentie 4. 11.12., 8.1., 12.2., 12.3., 9.4., 14.5. klo 17.30 - 19.30. Kanssanne olohuoneessa ovat Paula ja Pinja.  Aikuiset keskustelevat keskenään kulloinkin esillä olevan teeman aiheista ja lapset viihtyvät hoitajien kanssa omissa leikeissään. Lopuksi kaikille tarjotaan iltapuuro. Lisätietoja: Paula, 050 373 3172.

Nuoret lesket kokoontuu Kumppanuuskeskuksella sunnuntaisin17.2., 17.3., 14.4. ja 19.5. klo 16–18. Ryhmä on tarkoitettu leskille, joilla on alaikäisiä lapsia.  Lisätietoja antaa Tapani Autioniemi puh. 050 323 5929.

 

Kamalat äidit -ryhmän tapaamiset yhden vanhemman perheiden äideille järjestetään 9.10 -21.11.2013. Kokoontumispäivät:9.10, 16.10, 23.10, 31.10 14.11 ja 21.11 klo 18.00 – 20.00. Kumppanuuskeskuksessa Isokatu 47.Vertaisryhmässä keskustellaan äitinä olemisesta, arjen tilanteista ja rajojen asettamisesta lapsille. Vetäjinä aluekoordinaattori Ulla Sauvola ja vertaisäiti Riitta Havela. Ilmoittautuminen: ulla.sauvola(at)yvpl.fi tai 050  342 2185.

Kaverix – toiminta  Onko perheessänne 12-16 –vuotias nuori, joka tarvitsisi oman kaveriaikuisen, jonka kanssa voisi käydä leffassa, kahvilassa tai harrastaa jotain kivaa (yhdistys maksaa osan toiminnoista) ja puhua myös vanhempien eron aiheuttamista tunteista. Saat yhteyden koulutettuun kaveriaikuiseen 050 342 2185, ulla.sauvola@yvpl.fi tai 040 513 8761, heli.impola@suomi24.fi.

Varamummi & Varavaari – toiminta Mikäli haluat toimia varamummina tai -vaarina otathan yhteyttä puh. 044 369 0844 tai 046 547 8392, oulunseudunyvp@gmail.com, varamummijavaari@gmail.com.

Tuiran olohuone kokoontuu Pateniemen kirkolla Taskisentiellä maanantai-iltaisin klo 18.00–20.00. Kokoontumisajat vuonna 2013ovat:  4.2., 4.3., 8.4. ja 6.5. Kesällä on tauko.  Syyskausi:  5.8., 9.9., 7.10., 4.11. ja 2.12. Aikuiset voivat jutella keskenään ja lapset viihtyvät hoitajien kivassa seurassa. Tapaamisessa tarjotaan kaikille pientä purtavaa. Lisätietoja; toimistolta 044 369 0844 oulunseudunyvp@gmail.com  tai ohjaajilta Marita, puh 040 466 8596 tai Heli, puh 040 574 7145. Ryhmä on maksuton ja lastenhoito on järjestetty aikuisten keskustelujen ajaksi.

Olohuone järjestetään yhteistyössä Tuiran seurakunnan kanssa.

YXIN lapsen kanssa ryhmä on oma ryhmä yksin lasta odottaville naisille ja yksin lapsen saaneille äideille. Kokoonnumme Oulussa Avoimella Päiväkodilla joka kuukauden ensimmäinen tiistai, alkaen helmikuusta 2013 klo 17.30 – 19.30 (5.2, 5.3, 2.4 ja 7.5). Osoite: Uusikatu 27. Äideille kahvia/mehua/teetä ja pientä purtavaa, muksuille iltapalaksi puuroa ja piltti-sosetta. Lisätietoja; toimistolta 044 369 0844 ja oulunseudunyvp@gmail.com tai ryhmän ohjaajalta, Irjaliisa puh 045 207 4730.


 

 

PALTAMO

Kts. Yhden Vanhemman Perheet - OLKKARI ry

 

PARKANO

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

Parkanon olohuone kokoontuu joka kuukauden toinen torstai klo 17.30.
Osoitteessa Nurkkis/Pikkurilli, Parkanontie 66.  Lastenhoito on järjestetty! Yhteyshenkilö Marjo, 0400 837 652.

 

PORI

Porin seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry
pj. Johanna Kiviharju. Porin seudun yksin- ja yhteishuoltajat kokoontuu joka kuukauden kolmas sunnuntai.  Lisätiedot tapaamisista sekä muun toiminnan löydät nettisivuiltamme www.psyyhry.suntuubi.com. Voit myös ottaa yhteyttä yhdistykseen 044 595 9236 tai lähetä postia.

Ulvilan olohuoneen ensimmäinen olohuonetapaaminen pidetään pikkujoulun merkeissä,
torstaina 13.12.2012 klo 17.00 - 18.30, Kohtaamispaikka Santrassa, Lauttaranta 7. Tule tapaamaan muita ja keskustelemaan kahvikupposen äärelle.  Tilaisuudessa on lastenhoito. Paikalle saapuu myös Yhden Vanhemman Perheiden Liiton aluekoordinaattori Teija Hallbäck-Vainikka kertomaan tuetuista lomista kesälle 2013.

 

 

ROVANIEMI

Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry

Pj. Kaisa Ruokamo, puh. 050 406 4363

Vpj. Aino Salmela, puh. 040 833 3463

Jäsenrekisterinhoitaja Hanna Holopainen, puh. 0500 843 745 tai hanna.l.holopainen@gmail.com

 

PORVOO

Porvoon Seudun Yksin- ja yhteishuoltajat ry, Borgånejdens ensamföräldrar rf
Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

PUDASJÄRVI

Kts. Yhden Vanhemman Perheet - OLKKARI ry

 

RAAHE

Raahen Seudun Yksinhuoltajat r.y.
Kysy liitosta 050 3422185 Ulla Sauvola

 

RAASEPORI

Raasepori/ Karjaan olohuone  kokoontuu parittomien viikkojen tiistaisin klo 17.00-18.30 Diakoniapysäkillä, os. Kauppiaankatu 20.  Kaikki joukolla mukaan mukavaan porukkaan, "YHDESSÄ ET OLE YKSIN", Lisätiedot: Lilli Snellman 050 313 7163.

 

RAUMA

Rauman seudun yksinhuoltajat ja yhteishuoltajat ry

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

RAISIO

Vanhempien eron ABC-kurssi to 22.11.2012 klo 17.30 – 20.00, Raision Perhekeskus, Telekatu 1, lisätietoja: 040 541 5294. Maksuton.

 

RIIHIMÄKI

Riihimäen Yksinhuoltajat ry

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

 

SALO

Salon Seudun Yksinhuoltajat ry

Salon olohuone (vertaisryhmä yhden vanhemman perheille)  Olohuoneen yhteyshenkilö Minna 044 752 1958. Ryhmä kokoontuu Salon Perhekeskuksen tiloissa os. Annankatu 10

 

 

SAVONLINNA

Savonlinnan Seudun Yksinhuoltajat ja Yhteishuoltajat ry

Olohuone yhden vanhemman perheille kokoontuu ke 24.4. ja to 23.5. klo 17.30 osoitteessa MLL Perhekeskus, Heikinpohjantie 9. Lisätietoa antaa Jaana Valkama berttana@luukku.com Tervetuloa mukaan toimintaan!

SEINÄJOKI

Seinäjoen Seudun Yksinhuoltajat ry

Yhteyshenkilö: Marika Hellstedt, marika.hellstedt(at)netikka.fi

Yksin- ja yhteishuoltajien Olohuone
Paikka: Srk-keskus,Koulukatu 24, Seinäjoki
 kokoushuoneet 1, 2 ja 3, alasalien ovesta kellariin
Aika: kerran kuukaudessa keskiviikkoisin  17.30-19.30
Yksinhuoltajien iltojen tarkoituksena on toimia vertaistukiryhmänä, jossa yksin- tai yhteishuoltajat voivat tavata toisiaan keskustelun ja joskus teemailtojen merkeissä.
Illoissa on järjestetty lastenhoito ja pientä purtavaa.
Yhteyshenkilö: diakoniatyöntekijä Seija Saari 050 5706273, seija.saari@evl.fi
Seinäjoen alueseurakunta/Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

 

SUONENJOKI

Suonenjoen olohuone Lisätietoja: Marja Matilainen 040 749 4842 ja Irja Kasurinen puh. 050 326 4722.

 

TAMPERE

Tampereen seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry
Pj. Tuula Lahtinen, tuulalahtinen(at)hotmail.com
Vpj. Jukka Silvennoinen, jukka.silvennoinen(at)yahoo.com
Taloudenhoitaja-jäsenvast. Minna Kautonen, minnakautonen(at)gmail.com
Sihteeri Heli Sahari, helisahari(at)yahoo.com
Yhdistyksen puhelinnumero: 0400 741 972 iltaisin ja viikonloppuisin.
Yhdistyksen sähköposti: tampereyh(at)gmail.com
Yhdistyksen nettisivut: tre-yh.vuodatus.net
www.facebook.com/pages/Tampereen-seudun-yksin-ja-yhteishuoltajat-ry/147366548711923

Yhdistyksemme täyttää 40-vuotta ja sitä juhlistetaan pitkin vuotta. Seuraa tapahtumia nettisivulta ja tule mukaan toimintaan!

La 11.5.2013 klo 16-18 Olohuoneessa juhlitaan äitienpäivää, tarjolla kakkukahvit. Kuninkaankatu 5 G 164.

Su 9.6.2013 retki Viikinsaareen Laukontorilta klo 14 lähtevällä laivalla, tavataan puoli tuntia aiemmin lipunmyynnin vieressä. Yhdistys tarjoaa saaressa mehut ja makkarat jäsenperheille. Ilmoittautuminen 6.6. mennessä numeroon 0400 741 972 miel. tekstiviestillä.

La 15.6.2013 Olohuone. Kuninkaankatu 5 G 164. Sään salliessa käydään yhdessä Tallipihalla.

Elokuussa tutustutaan Mieskaveritoimintaan ja Isosiskotoimintaan. Tarkemmat tiedot päivitetään sivulle tre-yh.vuodatus.net

 

 

TORNIO

Kts. KEMI

Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry

Tornion olohuone
Olohuone kokoontuu 25.11, 13.1,10.2,10.3,14.4 ja 12.5 klo 16-18  Meän Talolla,  Vapaudenkatu 19, Tornio. Lapsille on hoito paikan päällä. Tarjoamme kahvit/teen/mehua ja pientä purtavaa. Lisätietoa: Seija Lamminpää, 040 846 5093 tai Sirpa Kenttälä, 040 720 5898. Yhteistyössä Meän Talon ja Peräpohjolan Opiston kanssa. www.meri-lapinyvp.blogspot.

 

TURKU

Turun Seudun Yksinhuoltajat r.y.
pj. Tarja Mäkelä 044 358 8599
varapj. Kristiina Forss 045 121 7430

Vanhempien eron ABC -kurssi ma 14.1.2013 klo 17.30-20.00, Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, lisätietoja: 040 541 5294. Maksuton.

Vanhempien eron ABC -kurssi 15.11.2013 klo 17.30 - 20.00, Perhetalo Ankkuri os. Uurnalehdontie 4, Parainen  Familjehuset Ankaret , Urnlundsvägen 4 , Pargas.

 

TUUSULA

Tuusulan Seudun Yksinhuoltajat r.y

Yksinhuoltajien olohuone kokoontuu kerran kuukaudessa Hyrylässä perhekeskus Myötätuulessa, Purjekuja 1, Tuusula, maanantaisin klo 17.30–19.30. Keväällä 2013 kokoonnutaan 11.2., 11.3., 8.4., 6.5. Paikalle on järjestetty lastenhoito, ja lapsille tarjotaan iltapala. Mukana ryhmässä on lapsityönohjaaja Katja Hemmilä p. 040 778 9776 ja perhekeskusohjaaja Eila Yli-Piipari. AvaaAvaa ulkoinen linkki uudessa ikkunassa olohuoneen esite.

 

ULVILA

Ulvilan olohuone kokoontuu keväällä 2013 Kohtaamispaikka Santrassa, Lauttaranta 7, tiistaisin 12.2, 12.3, 9.4 ja 14.5 klo 17.00 - 18.30. Tule tapaamaan muita ja keskustelemaan kahvikupposen äärelle.  Tilaisuudessa on lastenhoito. Lisätietoja Helka-Sisko Kiippa 044 735 0623 tai helka-sisko.kiippa(at)evl.fi,

 Yksinhuoltajan olohuone Friitalan seurakunnassa tiistaisin klo 17-18:30 19.3., 16.4. ja 14.5. Yhden vanhemman perheiden vertaisryhmä on matalan kynnyksenkohtaamispaikka samassa elämäntilanteessa oleville. ”Olohuoneessa” on kahvittelua, keskustelua ja muuta ohjelmaa. Lastenhoito on järjestetty.  Tiedustelut: Helka-Sisko Kiippa 044 7350 623 ja Teija Viljanen 044 7010 544

Järjestäjät: Ulvilan seurakunnan perhetyö ja Porin perusturvan Ulvilan neuvolan perhetyö

 

 

UUSIKAUPUNKI

Ugin seudun yksin- ja yhteishuoltajat ry

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

VAASA

Vaasan seudun Yksinhuoltajat r.y.

pj. Tarja Lamberg 046 668 5129
VaasanSeudunYksinhuoltajat(at)netti.fi

Kevään 2012 toimintaa Perhekeskus Mäkituvan tiloissa, osoitteessa Mäkikaivontie 12-14 C 29 klo 17.30 - n.20.00 joka kuukauden toinen keskiviikko! Tapaamisissa aina kahvi- ja mehutarjoilu!  Muistathan maksaa jäsenmaksun 15 euroa tilille NORDEA 244718-124864, nimi ja osoite mukaan!  Jäsenmaksulla saat Muuttuva Perhe-lehden ja 1-2 jäsenkirjettä!!!

 

VAMMALA/ SASTAMALA

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

Vammalan yhden vanhemman perheiden olohuone kokoontuu keväällä 2013 vielä seuraavasti: ma 22.4 ja 20.5 klo 18-20 Vammalan seurakuntatalon alakerrassa, Asemakatu 6. Käynti on Jaatsinkadun puolelta tai liikenneympyrästä. Sisään pääsee rannan puoleisesta päädystä, nurkalla taitaa olla 4)
Yhteyshenkilö ja lisätietoja Kirsi 040 5001845. 

 

VANTAA

Vantaan yksin- ja yhteishuoltajat ry
Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

Torstaitupa Tikkurilassa  Torstaisin klo 17.30-19.00  Yksinhuoltajien kohtaamispaikka - Yhteys on voimavaramme! Tarjolla on lastenhoito, teetarjoilu, vaihtelevaa ohjelmaa ja virkistystä. Tule mukaan! Osoite on Tikkurilan kirkko, Unikkotie 5 B, 2. krs.
Lisätietoja/yhteyshenkillö Ulla Maija 040 415 0956.

Rekolan seurakunta  Yhden vanhemman perheet kokoontuvat Asolan seurakuntatalolla,  Asolantie 6, joka toinen torstai klo 17.00 Lisätietoja /yhteyshenkilö perhetyön diakoni Siru Rantanen 050 342 6155.  Vuoden 2013 kevään yksinhuoltajaillat siirtyvät joka kuukauden 3:een torstaihin klo 17. Kokoontumiset ovat: 17.1., 21.2., 21.3., 18.4., 16.5. on  grilli-ilta, kevään päätös.Avaa ulkoinen linkki uudessa ikkunassa Avaa ja tulosta Asolan olohuone-esite tästä.

Huom! 21.2. klo 17, paikalla on myös YVPL:n aluekoordinaattori Teija Hallbäck-Vainikka turinoimassa mm. tuetuista lomista kesälle 2013.

Vaskipellon kerhotila Yksinhuoltajien perhekerho, Aapramintie 1,  joka perjantai klo 17-20.00, ohjaaja Ritva-Leena Tuuli 050 561 7280.
Perjantaina 23.9 paikalla myös liiton aluepäällikkö Teija Hallbäck-Vainikka 
Tiedustelut: Lapsityön ohjaaja Laura Sydänmaanlakka, 830 6412, 050 381 6353
laura.sydanmaanlakka [at] evl.fi.

 

VARKAUS

Varkauden yksinhuoltajat r.y.

Kysy liitosta 0400 441 708 Mervi Hakkarainen

Varkauden olohuone  Yhden vanhemman perheiden tapaamiset perjantaisin klo 17.30 alkaen 28.9. vertaisryhmä Evantori 6 A 8, 12.10., 23.11., ja 14.12. 

HUOM! 12.10.-jäsentapaamisen yhteydessä järjestetään politikkojen ja virkamiesten paneeli Varkauden yhden vanhemman perheiden tilanteesta!  Lisätietoja: Facebook: Varkauden yhden vanhemman perheet ja 044 0188220.

VIHTI

Vihdin yksin- ja yhteishuoltajat ry

Kysy liitosta 040 541 5294 Teija Hallbäck-Vainikka

 

YLITORNIO

Ylitornion Yksin- ja yhteishuoltajat ry

Kysy liitosta 050 3422185 Ulla Sauvola

 

YLIVIESKA

Pohjois-Pohjanmaan Yhden Vanhemman Perheet ry

Pj. Sirpa Luhanko, puh. 040 463 0484, sirpa.olkkari@suomi24.fi

 

 

VALTAKUNNALLISET JÄSENYHDISTYKSET

Hyvä Erovanhemmuus ry 
pj. Pekka Pere
pj(at)hyvaerovanhemmuus.fi
varapj. Minna Ylikotila
info(at)hyvaerovanhemmuus.fi

 
 
 

 

 

Eriparivanhemmat ry

Pj. Irina Heiskanen, irina.heiskanen@eriparivanhemmat.net
Kotisivu: www.eriparivanhemmat.net
Sähköposti: epv(at)eriparivanhemmat.net
Olohuone 24/7: www.eriparivanhemmat.net/keskustelu

 

 

 

Kaapatut Lapset ry
www.kaapatutlapset.fi
Yhteystiedot: 045 455 3055, e-mail: Opens window for sending emailToimisto
Toiminnanjohtaja Tarja Räisänen, 044 262 6662, Opens window for sending emaillähetä s-postia
Puheenjohtaja Heli Kivelä, 045 127 0170, puheenjohtaja@kaapatutlapset.fi,
Järjestösihteeri Merja Korpisaari, 045 855 3055,Avaa sähköposti-ikkunan lähetä s-postia

Toivon Talo/Kaapatut Lapset ry, Malmin Kauppatie 26, 4. krs, 00700 Helsinki.

Ylpeys ja ilo yhden vanhemman perheessä on aiheena Pulinakerhossa 28.2. klo 17.30-19.30 Toivon Talolla. Keskustelua on alustamassa aluekoordinaattori Teija Hallbäck-Vainikka YVPL:stä

http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/jasenyhdistykset/kaapatut_lapset_ry/?x2996308=3799881 

 

 

Totaaliyhärit ry
Totaalisesti yksin lastaan odottaville ja/tai kasvattaville vanhemmille.
Pj. Erja Turunen, puheenjohtaja.totaaliyharit@gmail.com tai toimisto.totaaliyharit(at)gmail.com  Kts. myös yhdistyksen kotisivut: www.totaaliyharit.dy.fi

Yhdistys pyrkii toimimaan sekä paikallisella että valtakunnan tasolla. Pyrimme tukemaan toisiamme vertaisina sekä julkaisemaan tutkittua tietoa totaalisesti yksin lastaan huoltavien vanhempien arjesta. Jäseniksi voivat liittyä kaikki, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen toimia totaalisten yksinhuoltajien äänenä. Jäsenmaksu on 20€/vuosi ja 15€, jos kuulut johonkin toiseen YVPL:n jäsenjärjestöön, kannatusjäsenmaksu on 25€/vuosi. Maksun voi suorittaa tilille SAMPO 840007-10568964, liitäthän yhteystietosi mukaan ja saat Muuttuva Perhe-lehden.

 

Yhden Vanhemman Perheet - OLKKARI Ry
Puheenjohtaja Tuula Väisänen, 045 840 7917, tuula.vaisanen1(at)gmail.com,  jäsenrekisterinhoitaja Tuula Kivirinta, yvpjasenrekisteri@gmail.com,

www.yvpolkkari.fi

Nivalan olohuone
Tervetuloa Yhden vanhemman perheen Olohuoneelle kerran kuukaudessa klo 17.30-19.30 (19.11., 10.12.) Nivalan seurakunnan päiväkerhotiloissa.Aikuisten kanssa juttelemassa Eija ja Pirkko. Lapsille on järjestetty hoito ja mukavaa puuhaa. Kahvi/ tee/mehu tarjoilu. Lisätietoja Eijalta eija.kukkurainen@evl.fi ja Pirkolta puh. 040 743 0572.

Oulaisen olohuone
kokoontuu kerran kuussa klo 17.30 – 19.30  27.11. ja 18.12.2012 Nuorisotila NUOPPIS, Sahankatu 2 B.  Lisätietoja: Sirpa, p. 040 463 0484