Toisen vanhemman poissaoloon liittyvät lapsen kysymykset ikäkausittain

2-4 -vuotias

Lapsella on oma tahto ja hän koettelee sitä uhmaiässä. Tunteet vaihtelevat nopeasti ja arki täyttyy iloisista ja mukavista asioista, mutta myös rajuista turhautumisista, kiukusta ja pettymyksistä. Lapsi huomaa erillisyytensä ja kokeilee itsenäistymistä ja oman tahtonsa toteutumista. Aikuisen apua hän tarvitsee selviytyäkseen pettymyksen ja kiukun tunteista, kun häntä rajoitetaan tai hän ei onnistu haluamissaan asioissa.

Kolme-neljävuotias lapsi on villi vipeltäjä. Hänellä on vilkas mielikuvitus ja leikit voivat olla rajuja. Uhmaikä ja oman tahdon koetteleminen näkyvät vielä, mutta alkavat tasaantua. Vanhemmista erossa oleminen, oman vuoron odottaminen ja lelujen jakaminen kavereiden kanssa helpottuvat. 3-vuotias on taitava jo monissa asioissa. Rohkaisu, kiitos ja kehuminen tukevat lapsen itsetunnon kehittymistä; hänestä on ihanaa tuottaa vanhemmilleen iloa ja oppia uusia asioita. Koska lapsi on oppinut mallista, hänen käytöksestään ja sanoistaan vanhempi voi kuulla myös itsensä.

Lapsi nauttii samanikäisten seurasta, joihin hän myös itseään vertaa. Lapsen itsetunnolle on merkitystä sillä, miten hän pärjää muiden samanikäisten joukossa. Lapsi alkaa ensimmäisiä kertoja kokea huonommuuden tunteita, jos hän tuntee olevansa erilainen kuin toiset. Lapset vertailevat ja kilpailevat lähes kaikista asioista. Yksinkertaiset sääntöleikit kiinnostavat, mutta säännöissä pysyttäytyminen on vaikeaa ja häviäminen hankalaa. Riitatilanteissa lapsi voi olla aggressiivinen niin kielellisesti kuin fyysisestikin.

Vanhemmalta lapsi tarvitsee rohkaisua ja opastusta. Sosiaaliset taidot opitaan yhdessä toisten kanssa ja ristiriitatilanteet opetellaan selvittämään puheella. Vanhemmalla on tärkeä rooli lapsen itsetunnon vahvistajana ja kykyjen ja taitojen esiin nostajana. Vanhemman avulla lapsi oppii, että jokainen on hyvä jossakin ja uusia asioita voidaan yhdessä opetella. Neljä-viisivuotias lapsi alkaa huomioida toisia ihmisiä entistä enemmän, eikä ole niin itsekeskeinen kuin ennen. Lapsi kyselee paljon omasta perheestään ja itsestään.

Usein 4-vuotiaita kiinnostavat sukupuolierot ja vauvojen alkuperä. Lasten keskinäiseen puheeseen ilmaantuu alapäähän liittyviä sanoja ja kirosanoja. Lapset tutkivat sukuelimiään ja voivat vertailla niitä kavereiden kesken. Lapsi ymmärtää aiempaa selkeämmin olevansa tyttö tai poika. Lapsi suhtautuu useimmiten alastomuuteen ja omaan vartaloonsa luontevasti. Hän tutkii sukuelimiään samoin kuin muita kiinnostavia asioita. Kun lapsi kysyy vauvojen alkuperästä, hänelle kannattaa vastata juuri siihen, mitä hän kysyy. Liian laajat ja seikkaperäiset selitykset hämmentävät. Lapsi kysyy lisää, kun hän on siihen valmis. Aiheeseen voidaan perehtyä yhdessä myös lapsille tarkoitettujen kirjojen avulla.

Jos perheessä on molemmat vanhemmat, lapsi voi olla ihastunut vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaansa ja olla mustasukkainen toiselle vanhemmalle tai vanhempien väliselle suhteelle. Vaihe menee vähitellen ohi ja ikäkauden loppupuolella lapsi samaistuu omaa sukupuoltaan olevaan vanhempaan tai muuhun tärkeään omaa sukupuolta olevaan aikuiseen. Yhden vanhemman perheessä sukupolvien välisen eron pitäminen voi olla joskus hankalaa. On aikuisten asioita ja lasten asioita ja on niitä asioita, jotka ovat yhteisiä, mutta kaikki ei ole yhteistä lapsen ja aikuisen välillä.

Tämän ikäiselle lapselle on leimallista voimakas mielikuvitus, villit tarinat, liioittelu ja kerskailukin. Lapsi voi kertoa epätosiakin juttuja, joissa ei välttämättä ole kyse varsinaisesta valehtelemisesta. Myös painajaisunet voivat yleistyä. Kielelliset taidot kehittyvät ja lapsi haluaa aikuisilta vastauksia ja perusteluja kysymyksiinsä. Lapsi pohtii hyvän ja pahan sekä oikean ja väärän eroa sekä erilaisten ilmiöiden syitä ja tarkoitusta. Hyvä perusohje on, että vastataan siihen, mitä lapsi kysyy ilman vaikeita ja pitkälle meneviä selityksiä. Lapsi nauttii sanoilla leikkimisestä, loruista, runoista ja saduista, hän selittää ja kyselee, kertoo pitkiä tarinoita ja keksii omia sanoja. Lapsi myös jaksaa kuunnella pitkiäkin tarinoita, joiden avulla voidaan myös käsitellä omaa ja muiden elämää. Lapsesta on erityisen mukavaa keskustella asioista vanhemman kanssa.



Kuinka jaksan vanhempana uhmaikäisen perheessä

Uhmaikäinen lapsi opettelee itsenäistymistä. Yleensä uhma alkaa noin 2-vuoden ikäisenä ja kestää vaihtelevasti 4-5-vuotiaaksi asti. Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään - sekä siitä nousevia suuria tunteita. Erityisesti tämä näkyy lähimmässä ihmissuhteessa. Kun uhmaikäinen kiukuttelee vanhemmalleen, mutta käyttäytyy päiväkodissa mallikelpoisesti, kyse ei ole vanhemman huonosta kasvatuksesta vaan siitä, että lapsi koettelee erillisyyttään läheisimmässä suhteessa. Kiukuttelun ja turhautumisen kautta lapsi irtautuu vähitellen ja oppii pikku hiljaa säätelemään itseään; rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan. Uhmaikäisen kiukun vaiheessa lapsi tarvitsee rauhoittuakseen aikuisen apua. Kiukkuinen aikuinen ei onnistu rauhoittamisessa yhtä hyvin kuin rauhallinen aikuinen.

Lapsen tunne-elämää kehittää se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunteita ja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: "Sinua suututtaa, kun et saanut sitä lelua." Samalla lapsi oppii nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen, juuri sellaisena kuin hän on. Osa lapsista rauhoittuu tiukassa sylissä, toiset taas kaipaavat tilaa rauhoittuakseen, mutta silloinkaan lasta ei saa jättää yksin.

Lapsi tarvitsee aikuisen, joka päättää hänen puolestaan elämän tärkeät asiat. Aikuisen tehtävä on asettaa rajoja, joita vastaan lapsi saa turvallisesti taistella. Pienissä asioissa lapsen kanssa voidaan neuvotella, mutta lapsella ei saa olla liikaa valtaa eikä vastuuta. Uhmantarve vähenee, kun lapsi saa toteuttaa omaa tahtoaan, ja esimerkiksi valita kahdesta turvallisesta vaihtoehdosta - lapaset laitetaan, mutta lapsi saa valita ottaako siniset vai punaiset lapaset.

Tahtoikäisen ja kiukuttelevan lapsen kanssa voi auttaa selkeät ja yksinkertaiset ohjeet, ennakointi, positiivisen palautteen ja kiitoksen antaminen onnistuneista hetkistä ja läsnä oleminen. Kiukuttelevaa lasta ei tule jättää kiukun kanssa yksin tai uhata hylkäämisellä. Aikuista auttaa huumori, luovuus, kekseliäisyys ja mielikuvitus. Joskus myös yllättävien asioiden tekeminen ja ajatuksen uudelleen suuntaaminen lopettavat kiukun. Omaa jaksamista voi lisätä tietoisuus siitä, että raivokohtaukset ovat osa kehitystä ja oman tahdon ilmaisu on tärkeää. Jos lapsi on liian sopeutuvainen ja kiltti, on vaarana, ettei hän opi tunnistamaan ja ilmaisemaan omia tarpeitaan.

Vanhemman pitää hyväksyä lapsi ja hänen hankalatkin tunteensa, mutta ilmaistessaan niitä lapsi ei saa vahingoittaa itseään, toisia ihmisiä tai tavaroita. Tarvittaessa lapsen vahingoittava käyttäytyminen pitää estää. Vanhempi osoittaa lapselle, ettei maailma hajoa, vastaanottamalla kiukun ja rauhoittamalla lasta. Lasta ei hylätä, vaikka tunne tuntuisi kuinka suurelta ja hallitsemattomalta. Lapsi tarvitsee selkeitä rajoja, mutta myös ymmärrystä ja tunteen jakamista. Kovuudesta, uhkailusta ja alistamisesta ei ole hyötyä. Eikä myöskään epäjohdonmukaisesta ja liiallisesta periksi antamisesta, vaikka se olisikin yksittäisissä tilanteissa helpompaa.

Erityisesti vahvatahtoisen lapsen kanssa eläminen ja jatkuvien raivokohtausten vastaanottaminen voi uuvuttaa kärsivällisimmänkin vanhemman. On tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta, tunnistaa omat rajansa ja muistaa, että lasta ei saa koskaan pahoinpidellä henkisesti tai fyysisesti. Jos pinna palaa ja vanhempi pelkää, että hän kiivastuksissaan saattaa satuttaa lasta, hänen tulee lähteä pois ja rauhoittaa itsensä sekä pyytää apua. Jokaisella on omat keinot rauhoittua, mutta esimerkiksi pois lähteminen, kymmeneen laskeminen, huutaminen tai jalan polkeminen voivat helpottaa. Neuvolan terveydenhoitajan kanssa voi keskustella tilanteesta ja pyytää aikaa esimerkiksi psykologin luo. Joskus vanhempaa auttaa myös se, että muistaa uhmaiän olevan vain yksi kehitysvaihe, jota seuraa seesteisempi kausi.

Kun kasvattaa lasta ilman toista vanhempaa, on erityisen tärkeää tunnistaa oman jaksamisensa rajat. Erityisen vahvatahtoisen lapsen kanssa voi joskus tuntua helpommalta antaa periksi. Joustaminen on viisautta, mutta periksi antaminen johtaa helposti epäjohdonmukaisuuteen, mikä puolestaan lisää lapsen vaatimusten määrää.