Toisen vanhemman poissaoloon liittyvät lapsen kysymykset ikäkausittain

0-2 -vuotias

Lapsen kehityksestä

Lapsi tarvitsee kasvaakseen toista ihmistä. Pysyvä ja läheinen suhde vanhemman kanssa on tärkeää, koska vauvan käsitys itsestä, toisista ihmisistä ja maailmasta syntyy vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Ensimmäisten vuosien aikana vauvalle syntyy perustavanlaatuinen käsitys siitä, onko hän arvokas ja rakastettu, pidetäänkö hänestä huolta ja voiko hän turvautua ympärillään oleviin ihmisiin vai ei. Lapsi ansaitsee hoitajakseen aikuisen, johon hän voi solmia turvallisen ja pitkäkestoisen tunnesuhteen, tavallisimmin oman vanhemman tai vanhemmat. Kun lapselle muodostuu varhaisissa vuorovaikutussuhteissa perusturvallisuuden ja luottamuksen kokemus, se heijastuu myöhempiin ihmissuhteisiin ja luo pohjaa hyvän itsetunnon, minäkuvan ja empatiakyvyn kehittymiselle. Yksi läsnä oleva ja turvallinen vanhempi riittää.

Kehitys ensimmäisten ikävuosien aikana on huimaa. Jo syntyessään lapsi on valmis vuorovaikutukseen, mutta ensimmäisen vuoden aikana paikallaan pysyvästä, paljon nukkuvasta vauvasta kehittyy tavaroita tavoitteleva, liikkumaan lähtevä, kontaktiin hakeutuva ja puhumista opetteleva pieni ihminen. Lapsi on luontaisesti kiinnostunut muista ihmisistä, ja hän tutkii maailmaa kaikilla aisteillaan. Lapsi ymmärtää enemmän kuin tuottaa ja muisti kehittyy huimasti toisen ikävuoden aikana. Lapsi pitää kurkistus- ja taputusleikeistä sekä leikkiloruista. Satujen ja tarinoiden kautta lapselle tulee tutuksi oma ja ympäröivä maailma.

Pieni lapsi ei pysty säätelemään sisäisiä eikä ulkoisia tarpeitaan eikä tunteitaan. Hän tarvitsee vanhemman apua tunteiden ja tarpeiden ymmärtämiseen, säätelemiseen ja lievittämiseen. Vanhemman myötäelämiskyvyn, tunteiden jakamisen ja sanoittamisen avulla vauva oppii pikkuhiljaa paremmin säätelemään tunteitaan ja tarpeitaan. Vauvan ja vanhemman välinen suhde on parhaimmillaan kuin tanssia, jossa askeleet sopivat ja sointuvat toisiinsa: vanhempi vaikuttaa lapseen ja lapsi vanhempaan. Vanhempi osallistuu sekä vaikeiden tunteiden lievittämiseen että iloisten tunteiden jakamiseen. Lapsi kertoo hyvästä olostaan rauhoittumalla, rentoutumalla, kiljumalla ja huitomalla innostuneena ja riemuissaan, hymyilemällä ja kujertelemalla. Vauva haluaa jakaa vanhempansa kanssa kaikenlaisia tunteita.

Pienet lapset olettavat, että kaikilla on samoin kuin meillä. Kaverit kiinnostavat toisen ikävuoden aikana, mutta leikkiminen on pikemminkin rinnakkain oloa kuin yhteisesti jaettua. Kavereiden kautta lapsi oppii pikku hiljaa vertaamaan itseään muihin. Lapsi alkaa ymmärtää, mikä ero on tytöillä ja pojilla ja millaisia erilaisia perheitä on olemassa. Päivähoidossa lapset vähitellen oppivat huomaamaan, että perheet ja elämät ovat erilaisia. (Jämsen, Juha, s.207.) Päivähoidossa myös muut lapset saattavat kysellä perheen kokoonpanosta, vaikka oma lapsi ei sitä vielä pohtisikaan.

Puheen kehittyminen lisää myös kysymysten määrää. Lasten kysymyksiin tulisi vastata ikään sopivalla tavalla ja totuudenmukaisesti. Liian monimutkaiset selitykset hämmentävät ja lapselle riittää, että hänen kysymykseensä vastataan. Usein yksinkertainen ja pelkistetty vastaus riittää. Iän myötä lapsen muisti kehittyy ja ymmärrys lisääntyy. Jo varhaisessa vaiheessa lapsi ymmärtää, mistä asioista on luvallista puhua, ja jo varhaisista tarinoista lapsi ottaa aineksia oman elämänsä tarinan rakentamiseen. Jos lapsi kokee, että toisen vanhemman puuttuminen on läsnä olevalla vanhemmalle arka aihe, hän oppii välttelemään aihetta jo hyvin varhain, eikä välttämättä mielellään keskustele aiheesta myöhemminkään. Tällöin vanhempi voi yrittää herätellä keskustelua lapsen kanssa tai ottaa asia puheeksi toisen aikuisen kanssa lapsen läsnä ollessa. Tai voidaan miettiä onko lapsella toista läheistä aikuista, jonka kanssa aiheesta voisi keskustella?

Yksin vanhempana vauvaperheessä

Vauvaa hoivatessaan vanhempi välittää katseellaan, kosketuksellaan ja äänenpainoillaan vauvalle, että hän on erityinen, ihana ja rakastettu. Lapsi peilaa omaa merkitystään ja arvoaan vanhemman katseesta, sanoista ja tavasta olla hänen kanssaan.

Yhden vanhemman perheeksi tullaan erilaisin tavoin. Lapsen kannalta on merkittävää, miten arjessa läsnä oleva vanhempi suhtautuu toisen vanhemman puuttumiseen. Jos vanhempi kokee perhetilanteen raskaana, katkerana, häpeällisenä, puutteellisena tai ongelmallisena, se välittyy lapselle. Samoin välittyy tunne siitä, että lapsi on rakastettu, tilanne on hyväksytty ja että oma perhe, sellaisena kuin se on, on riittävän hyvä ja kokonainen. Vanhemman suhtautumiseen vaikuttaa mm. se, miksi perheessä ei ole toista vanhempaa. On hyvin erilainen asia, jos lapsi on hankittu suunnitelmallisesti yksin hedelmöityshoidoilla tai jos puoliso on kuollut tai hänen poissaolonsa lapsen elämästä johtuu kipeästä erosta tai hylkäämisestä.

Pikkulapsiperheen vanhempi elää vaativaa aikaa. Vauvan syntymä vaikuttaa kaikkeen. Itsenäisen aikuisen rooli muuttuu toisesta huolehtivaksi vanhemman rooliksi. Oma aika, omat harrastukset, ystävien ja sukulaisten tapaamismahdollisuudet, työroolit, elämänrytmi ja kaikki elämän perusasiat syömisestä nukkumiseen muuttuvat.

Lapsen hoitaminen vaatii sekä henkisiä että fyysisiä voimia. Eikä voimia välttämättä ole, koska yöunet jäävät vähiin ja palautumisaikaa ei ole. Mielikuvat ja toiveet vauvasta tai itsestä vanhempana voivat olla ristiriitaisia todellisuuden kanssa. Vanhempi voi kokea tulleensa petetyksi, jos lapsi tai hän itse ei mahdu luotuun mielikuvaan. Syyllisyys ja häpeän tunteet ovat tavallisia. Mitä teen, jos en rakasta lasta? Mikä minussa on vikana, kun väsyn ja olen lapselle vihainen? Saanko väsyä tai epäillä, etenkin silloin, jos olen tietoisesti halunnut lapsen? Tai mitä teen tunteilleni silloin, kun vauva muistuttaa minua vanhemmasta, joka jätti meidät? Saako minulla olla kielteisiä tunteita vauvaa kohtaan? Tunteista puhuminen auttaa. Kiellettyjen tunteiden sisälle sulkeminen ei niitä poista.

Vauvavuosi on vanhemmalle fyysisesti rankkaa, mutta isäkysymyksen kannalta helppoa - kysymyksiä ei vielä ole. Koti on kuin oma pesä, mutta vanhemman kannalta elinpiiri voi jäädä todella pieneksi. Pikkulapsiaikana kannattaa väsymyksestä huolimatta hakeutua ihmisten seuraan. On hyvä yrittää ylläpitää vanhoja ystävyys- ja sukulaisuussuhteita sekä mahdollisesti luoda uusia suhteita samassa elämäntilanteessa oleviin, joiden kanssa voisi puhua myös tunteista. Tai joiden kanssa vain voisi olla yhdessä ja jakaa edes pieni palanen samankaltaisesta arjesta. Erilaiset yksin lastaan kasvattavien kokoontumiset (mm. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry ja sen jäsenjärjestöt, Mannerheimin lastensuojeluliitto, seurakunnat ja kaupungit järjestävät mm. erilaisia olohuonetapaamisia ja myös verkkoryhmiä) ja perhekerhot (esim. kaupungit, seurakunnat ja MLL järjestävät) ovat paikkoja, joissa voi tavata muita perheellisiä. Joskus perhekerhot voivat tuntua myös ahdistavilta, jos ne ovat kovin ydinperhekeskeistä. Siitä huolimatta niitä kannattaa kokeilla rohkeasti ja yllättyä siitä, miten samanlaisia kokemuksia vanhemmuudesta on, vaikka taustat olisivatkin erilaisia.

Vauvan vanhempana oleminen on raskasta silloinkin, kun arkea on jakamassa kaksi tai useampi aikuinen. Yhden vanhemman perheessä vastuu ja arjen pyörittäminen ovat yksillä hartioilla. Toisen aikuisen merkitys on suuri konkreettisten asioiden jakajana, esimerkiksi pidemmän yöunen mahdollistajana, mutta myös epävarmuuden poistajana ja vanhemmuuden vahvistajana. Yksin ollessaan epätietoisuuden ja epävarmuuden jakaminen ei ole helppoa eikä myöskään palautteen saaminen omasta tavasta olla vanhempi ole itsestään selvää. Yhden vanhemman perheessä saattaa jäädä kaipaamaan myös ilojen ja lapsen onnistumisen ja oppimisen jakajaa, ihmistä, jolle voi kertoa kun lapsi oppii esimerkiksi ensimmäisen sanansa. Tällöin voi esimerkiksi soittaa läheiselle ystävälle tai isovanhemmalle.

Ensimmäisen vuoden aikana vanhemman tehtävänä on huolehtia lapsen perustarpeiden tyydyttämisestä ja turvallisen kasvuympäristön rakentamisesta. Toisen ikävuoden aikana, kun lapsen itsenäinen tekeminen ja oma tahto lisääntyvät, vanhemman tehtävä on turvallisten ja johdonmukaisten rajojen asettaminen ja kiukun kestäminen. Toisen vuoden aikana lapsi oivaltaa, että hän on vanhemmastaan erillään oleva yksikkö, eikä vanhempi ole olemassa pelkästään häntä varten. Tällöin lapsi voi muuttua takertuvaksi, koska pelkää vanhempansa menettämistä. Myös vanhemmassa voi herätä huoli omasta jaksamisesta, terveydestä ja kuolemisesta. Kuka huolehtii lapsesta, jos minulle tapahtuu jotakin? Oman tahdon ilmaisun voi tehdä esim. lapsitestamentin avulla. Lapsitestamentti on ohjeellinen ohjeistus lapsen huollosta vanhemman sairauden tai kuoleman varalta. Jos lapsen elämässä on toinen hyvin läheinen aikuinen, voi harkita myös oheishuoltajuuden hakemista, jolloin mahdollisessa vanhemman kuolemantapauksessa lapsen huolto siirtyy tälle aikuiselle. Oheishuoltajuudessa on kuitenkin se hankaluus, että tällöin useissa lapsen asioissa, kuten passin hankinnassa, tulee kysyä lupa myös tältä toiselta aikuiselta.

Vanhemmuuden taakkaa saattaa lisätä myös vanhemman kasvatustietoisuus. Moni vanhempi tietää, mikä olisi lapsen kannalta parasta, mutta kukaan vanhempi ei ole täydellinen. Riittävään tyytyminen ja armollisuus itselle ja elämäntilanteelle ovat asioita, joita voi opetella. Kuten myös avunpyytämistä. Avunpyytäminen on usein vaikeaa ja on myös tilanteita, ettei ole ketään keneltä apua voisi pyytää. Yhteiskunnan järjestämä tuki yksin ei riitä, ja aina avunpyyntöjä ei kuulla. Vanhempi voi miettiä omaa verkostoaan esimerkiksi piirtämällä verkostokartan, johon merkataan sekä viralliset (neuvola, päiväkoti, koulu) kuin epävirallisetkin (suku, ystävät, naapurit) tahot. Verkostokartan piirtämisen jälkeen voi miettiä, olisiko vielä joku taho johon voi olla yhteydessä avun saamiseksi (esimerkiksi seurakunta, järjestöt tai sosiaalitoimi) tai voisiko verkoston suhteita jollakin tavoin vahvistaa.

Ensimmäisten yhteisten päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosien aikana lapsi ja vanhempi muodostavat perheen. Lapsi oppii ensimmäisten vuosien aikana valtavasti asioita ja hän tykkää tehdä asioita ja "oikeita töitä" yhdessä vanhemman kanssa. Vanhemman tehtävänä on rohkaista lasta uusien asioiden pariin ja tukea häntä pettymysten ja epäonnistumisten keskellä. Myös vanhempi oppii valtavasti. Hän oppii vanhemmuuden roolin iloineen ja suruineen. Ja hän oppii tavattoman paljon itsestään vanhempana ja lapsestaan.

Lukuvinkki: Äitiyden kielletyt tunteet, Väestöliitto 4/07.